Inspiraatiota etsimässä

10.11.2021

Minulta kysytään aina silloin tällöin mistä saan inspiraation omiin runoihini. Erityisesti runojen kirjoittamiseen liittyvä inspiraatio tuntuu monelle olevan mystiikkaa, joka iskee vain harvoihin ja valittuihin vaikka enimmäkseen inspiraatio on jopa arkinen asia. Inspiraatiossa jo sanana on toki taianomainen tunnelma, kuin kyse olisi maagisesta voimasta, jota itse ei voi hallita. Sen ajatellaan virtaavan meihin jostakin ulkopuolelta yllättäen ilman, että voisimme itse vaikuttaa sen syntyyn. Se vain liihottelee paikalle oman mielensä mukaan kuin kuokkavieras juhliin ja lähtee paikalta mitään sanomatta jättäen jälkeensä vähän hämmentyneen fiiliksen.

Inspiraation voi ajatella olevan mielen tila, jossa sanat virtaa sinusta itsestään ja luonnollisesti. Tuohon luovuuden tilaan on mahdollista hypätä mukaan tietoisesti ja inspiraatiota voi löytää halutessaan pienin apukeinoin.

Inspiraatio on yllättänyt itseni niin lenkillä luonnossa, kaupan kassalle jonottaessa tai kotona sohvalla musiikkia kuunnellessa. Melkeinpä minkälaisessa tilanteessa ja paikassa tahansa se on tullut yllättäen kylään. Yleensä mieleeni välähtää jokin lause tai pätkä tekstiä, jonka kirjoitan puhelimen muistioon talteen mahdollista runoa varten. Muistini on sen verran lyhyt tuossa tilanteessa, että voisi hyvä runo mennä muuten ohitse. Ärsyttävintä on ne kerrat kun valvoo sängyssä keskellä yötä inspiraation kourissa mutta oma energiataso ei vain riitä itse kirjoittamisen aloittamiseen. Silloin sitä vain toivoo, että inspiraatio olisi vielä aamullakin odottamassa. Ja olisi keittänyt aamukahvin valmiiksi.

Toisinaan sitä potee viikkoja putkeen kirjoittamisblokkia ja tyhjä paperi vain tuijottaa takaisin vaikka mieli olisi kaikesta stressistä kevyt. Siinä tilanteessa ei kannata jäädä pitkäksi aikaa odottelemaan inspiraation löytymistä vaan kannattaa ottaa avuksi erilaiset manuaaliset keinot. Jotkut tykkää kirjoittaa aamusivuja, toiset joka päivä pari riviä tajunnanvirta-tekstiä ennen nukkumaan menoa . Tärkeintä on ettei aseta itselleen mitään pakkoa valmiista tekstistä. Voit viedä itsesi luontoon, muiden tekemän taiteen äärelle, matkustaa, kokea ja havainnoida ympärilläsi olevia asioita. Voit tehdä erilaisia kirjoitusharjoituksia, jotka ohjaavat sinua kirjoittamaan. Keinoja on monia. Muista, että inspiraatio on läsnä meidän omassa elämässämme kokemustemme, ajatustemme, havaintojemme ja tunteidemme kautta. Uskon läsnäololla olevan iso merkitys inspiraation löytymiseen.

Kokonaista tekstiä ei synny aina jokaisesta idean aihiosta eikä kaikkien harjoitusten kautta tehdyt tekstit päädy välttämättä julkaisukelpoisiksi tarinoiksi mutta ainakin olet luonut jotakin uutta, edes ripauksen. Joskus omista muistioni aihioista on saattanut jokin lause päätyä mukaan johonkin ihan muuhun tekstiin kuin mihin olin sen alun perin ajatellut. Luova kirjoittaminen on yhtä yllätyksellistä kuin elämäkin.